Jännitystä elämään!

Autossani on manuaalivaihteet. Poikani auto on automaattivaihteinen. Kun lähdemme yhdessä kylille tai kaupoille, hän pitää aina huolen, että mammakin ajaa automaattivaihteilla, jotta pysyy kontakti niihin... 

Tänään lähdimme ostoksille, minä ajoin. Kehä-I ja Herttoniemeen. Puhelimme siinä kaikenlaista ja etsimme osoitetta. - Tuossa se on!!! Vilkku päälle - ja - KYTKIN POHJAAN. Minä en ajanut takaisin.

Maaseudun tulevaisuus

Maaseudun tulevaisuus - pastoraalinäytelmä eläimistä ja ihmisistä

Kansallisteatterissa esitettävä näytelmä Maaseudun tulevaisuus kuvaa yhtä mahdollisuutta suomalaisen maaseudun tulevaisuudesta. Kävimme työporukan kanssa katsastamassa näytelmän viime perjantaina. 

Maaseudun tulevaisuus on keskipohjalaislähtöisten sisarusten Leea ja Klaus Klemolan käsikirjoittama ja Leean ohjaama näytelmä.  Eväitä näytelmään on haettu matkoilta Islannista ja Mongoliasta. Islannista matkaan on lähtenyt johtajalammaskoulu ja Mongoliasta eläinten ja ihmisten vielä nykyinenkin yhteiselo – joka ei ole kovin kaukana takana Suomessakaan.  Vahvana näytelmässä  näkyvät tämän päivän Suomen trendit ja se, mihin ne voisivat tai voivat johtaa.  Näytelmää ohjaa keskipohjalainen realismi, avoimuus ja rehellisyys. Jotkut muut saattavat ihmetellä  Oravan nimen esiintymistä näytelmässä.

Näytelmässä entinen ruotsinlaivan rumpali Maximi (Klaus Klemola)  on käynyt rumpukurssin Jyväskylän Mandalatalossa, rumpumatkallaan tipahtanut rumpujakkaralta ja löytänyt voimaeläimekseen Jukka Puotilan esittämän Jaska Asserdalin. Jaska on kuollut hevonen.  Matkalla Jaska on näyttänyt Maximille ristin ja kutimen. Tämän  entinen rumpali tulkitsee niin, että hankkii kirkon ja alkaa lampuriksi.  

Valtio on vetäytynyt alueilta

Tulevaisuuteen sijoittunut Suomi on näytelmässä jaettu kahteen lääniin ja valtio on vetäytynyt vastuusta alueilla. Kaikki tapahtuu pohjoisemmassa, köyhemmässä läänissä. Tuotantoeläinten pito ei enää kannata. Läänissä pitkäaikaistyöttömien eläinten lukumäärä on maan korkein. Eläinten ja ihmisten välillä on sopimus, maanviljelijä on rakentanut virikehäkit muillekin kuin kanoille, vaikka ei olisi tarvinnut. Siitä huolimatta eläimet menevät lakkoon. Eläimillä on oma luottamusmies, joka tässä näytelmässä on alkoholisoitunut Hattara-lammas.  Rumpali ei ole nähnyt voimaeläintään kolmeen viikkoon, koska isännän Bertil-koira  on kusaissut rummun päälle, eikä rumpu soi märkänä.  Koira on nimittäin mustasukkainen isännän voimaeläimelle.  Koiraa näyttelee Miko Kivinen, osan aikaa muuten ilman housuja. 

Traktoria ei enää tarvita

Näytelmässä harjoitetaan maanviljelystä, pelto on kirkon sisällä. Maanviljelijältä pellon muokkaukseen lainattu traktori on vajonnut osittain kryptaan. Maanviljelijä ei konetta enää tarvitse muuten kuin talviasumiseen.

Kirkon kryptassa kokoontuu neulekerho.  Kylällä asuva kaupantäti Anneli on intohimoinen neuloja, hänen jalkansa eivät aina toimi ja kädetkin välillä puutuvat. Hän pyytää Maximi-parantajalta apua, rummuttajathan voivat etsiä tauteja ja palauttaa ne sinne, mistä ovat tulleet.  Rummuttaja ei ole oikein varma näistä parantajantaidoistaan, mutta vuokraa kuitenkin terveyskeskuksen, koska koskaan ei voi tietää… 

 

Jaska Asserdal (Jukka Puotila) ja Maximi (Klaus Klemola). Kuva Kansallisteatteri.

Näytelmässä on Ville Haapasalon näyttelemä väkivaltainen ja viinaan menevä MyDream Diablo-hevonen, joka on kadottanut sielunsa. Hän on itse asiassa itse potkaissut sielun menemään ja heittänyt vielä kivellä perään. Syynä se, että sielu alkoi leikkiä omaatuntoa.  Kuten maaseudulla jo nykyään,  Asserdalin ja MyDream Diablon lisäksi on muitakin hevosia. Pissisheppakolmikko Kainuun Prikaati, Kettutyttö ja Toijala jotka haaveilevat kuuluisuudesta, eivät tosin tiedä minkälaisesta.

Jukka Puotilan näyttelemän voimaeläin Jaska Asserdal on yksi illan näyttävimpiä roolisuorituksia.  Jaska on viimeisen päälle trimmattu, mutta ei ole kuitenkaan oikein koskaan yltänyt parhaimpaansa. Heikko itsetunto. Jaska ihailee korskeaa MyDream Diabloa ja matkii Ville Haapasalon  puhetapaa. Mie ja sie kuulostaa oudolta trimmatun hevosen suussa. Kaikki yksityiskohdat ovat tarkkaan harkittuja.

Näytelmän genreä ovat kriitikot yrittäneet paikallistaa, Turun Sanomien Eeva Kemppi kirjoittaa (TS 28.11.2014) - ”Komedian ja fantasian ohella esityksellä on vahvat siteet kansallisklassikoihin. Pohjantähden polarisoituneen kansan taistelu kaikuu eläinten lakkoilussa ja maan jakautumisessa. Uudet nälkävuodet koittavat, kun viljely ei suju ja teurastaminenkin on kielletty. Niskavuoren nuori emäntä toimii referenssinä tarinaa myöten. Oliko sata vuotta sitten piian ja isännän suhde ja yhteinen jälkeläinen paljonkaan hyväksytympi kuin vuohen ja ihmisen suhde nyt? Esitys ei ehdota mitään, vaan kysyy kaikkea mitä yleensä ei saa kysyä.” 

Savon Sanomien J.T.Laakso (SS 28.11.2014) vertaa Klemoloiden teosta Shakespearen tuotantoon:      ”Eläintarinat eli faabelit on tunnettu teatterissa jo antiikin ajoilla. Eläinteatteri nousee huippuun monissa Shakespearen näytelmissä, joissa eläimet personifioituvat ja puhuvat ymmärrettävästi.”
 

Ohjaaja Leea Klemola (s. 1965 Vetelissä) on perfektionisti ja terävä havainnoitsija. (Linkistä pääset kuuntelemaan Ylen haastattelua ”Miten minusta tuli minä” –sarjassa). Tämä näkyy näytelmän monikerroksisuudessa, josta esityksessä näkyy vain jäävuoren huippuja.  Käsikirjoittajat ovat rumpukurssinsa käyneet, sieltä eläimet tulevat näytelmään luonnollisena osana näkyvää tai näkymätöntä maailmaa, leppäsavun tuomana.  

Harmi, että oma rumpuni oli tuona iltana Seinäjoella. Olisin voinut hyvin lähteä päivän päätteeksi matkalle.
_______________________________________________________________________________
Katso täältä näytelmän ensimmäinen lukeminen ja Leea Klemolan taustoitusta.

Ja täältä tietoa rumpumatkoista.