Valtaisa ja vallaton media - osa yksi MERS

Tyttäreni lähti vaihtoon kuudeksi viikoksi  Etelä-Koreaan.  Toiselle puolelle pallonpuoliskoa.  Hän oli haaveillut asiasta pitkään. Ensimmäinen vaihe matkalla oli se, että hän sai minut  vakuuttuneeksi asiasta. Siitä, että rahallinen panostus on pieni verrattuna kokemuksiin, joita matkalta saa.   

Olin melko nopeasti vakuuttunut siitä, että näinhän se on. Toki kävin asiasta ensin keskustelua  mielessäni  17-vuotiaan itseni kanssa ja viestittelin FB:n pikaviesteissä  tyttäreni serkun kanssa, joka oli ollut pari vuotta sitten vaihdossa Soulissa. Me kolme – tai oikeastaan neljä, jos tyttäreni lasketaan mukaan, olimme samaa mieltä: jos halua ja uskallusta riittää, niin silloin pitää mennä!  Rahan perään ei kukaan matkojensa jälkeen ole kysellyt. 

Seuraava vaihe oli saada vaihtopaikka. Se ei olekaan helppoa, sillä KAIKKI haluavat tänään Etelä-Koreaan, yhteen maailman nopeimmin kehittyvistä talouksista. Joskin noille lähtijöille taitaa tuon tiedon sijasta suurempi motivaatio olla K-POP.

Onneksi Etelä-Korea ei ollut tyttärelleni hetken mielijohde, vaan asiaa on pohjustettu parin vuoden  tunnollisella koreankielen ja -kulttuurin harrastuksella. Koulun työelämään tutustuminen järjestyi Koreahouse –nimisessä ravintolassa.  

Näillä eväillä täytettiin YFU:n lomkkeet ja tyttäreni kävi haastattelussa.  Tuossa vaiheessa olimme jo melko luottavaisin mielin, kyllä tuo paikka varmaan järjestyisi. Varisinkin, kun joskus joulukuussa maksettiin muutaman satasen ennakkomaksu järjestävälle organisaatiolle. 

Kun vaihto varmistui, YFU:lta tuli tarkat ohjeet kaikesta siitä, mitä pitää hoitaa ja milloin. Hyvin tarkkaan kyseltiin siitä, minkälainen isäntäperhe voisi olla/ei voisi olla.  Siinä menikin aikaa, kun mietti, että saako olla yksinhuoltajaperhe ja voiko yksinhuoltaja olla nainen  ja toisaalta, vosiko se olla mies. IHAN kaikki asiat otetaan huomioon.  Allergioiden lisäksi. Netissä avattiin kullekin vaihtoon lähtijälle oma kansio, johon kaikki tiedot tallennettiin. Rokotustodistukset, vanhempien ja vaihtareitten kirjeet isäntäperheelle,  kuvaukset vaihtarin perheestä, vanhempien ammateista, sisarukset jne... Ilman YFUa reissu ei olisi ikinä toteutunut.

Sitten se media

Pitkin kevättä alkoi tulla uutisia MERS-kuumeesta.  Näytettiin kuvia Soulista, jossa ihmiset kulkivat hengityssuojat kasvoilla (mitä lie vanhaa uutiskuvaa). En ollut aikaisemmin kiinnittänyt huomiota tähän tautiin, vaikka onhan se jyllännyt Lähi-idässä jo pari vuotta ja levinnyt sieltä matkailijoiden mukana muuallekin.   

Tuntui, että yhtäkkiä KAIKISSA uutisissa ja lööpeissä kerrottiin taudin leviämisestä Etelä-Koreassa. Ja  kissan kokoisin kirjaimin. Hesarin, MTV:n, Novan, Suomi-Popin, NRJ:n  jne.  kerran tunnissa olevissa kahden minuutin koosteissa JOKAISESSA mainittiin Etelä-Korean MERS ja montako oli kuollut ja montako sairastunut.  Ja tiedot vaihtelivat lähteittäin, ulkoasiainministeriökin julkaisi uuden matkustustiedotteen tammikuussa.   

Infotilaisuudessa YFU kertoi, että heillä on paras tietolähde aina paikalliset YFU-järjestöt, eikä sieltä ole kuulunut mitään hälyttävää.  Tilannetta seurataan koko ajan ja jos tarvitaan, niin tehdään muutoksia. Mutta esim. SARS-epidemian aikana viranomaiset suosittelivat, että vaihtarit pysyvät isäntäperheissä, paljon riskialttiimpaa olisi ollut lähteä lentokentille ja kotiin pyrkimään.  

Soulista juuri ennen tyttäreni lähtöä palanneet tuttavat kertoivat, että he olivat kolmen viikon reissun aikana kulkeneet aluksi hengityssuojat kasvoilla. Mutta kun paikalliset olivat ihmetelleet asiaa, niin ne oli jätetty laukkuun.  Sairastuneet ovat kaikki olleet vanhoja ihmisiä, heikkoja ja tartunta oli saatu sairaalassa, jossa on ollut MERS-potilaita. 

Hiukan sitten myöhemmin säikähdin, kun tyttäreni viestitti, että on sairaalassa. Mukana perheen kanssa, kun host-siskolta leikataan kitarisa tai nielurisat.  Kääk.

Muutama laukku enempi kuin lähtiessä.

 


Medialla on valtaa ja joskus se käyttää sitä - vallattomasti? Kaikkea ei kannata uskoa sellaisenaan vaan suhteuttaa ympäristöön. Saattaa muuten rajoittaa elämää ja johtaa vääriin johtopäätöksiin.

Kysymykset, jotka askarruttivat ennakkoon ja joita Etelä-Koreasta kysyttiin ennen matkaa ja matkan aikana:

Kysymys		Vastaus
1.    MERS		”Ei sellainen ongelma kuin Suomesta käsin näyttäisi” (Kuulin myöhemmin myös, että tuossa kulttuurissa ei ole tapana puhua ikävistä asioista.)
2.    Käykö Visa Electron?		”Outo täällä. Automaatista voi nostaa. ps. voitko laittaa rahaa tilille? Love u.”
3.    Pohjois-Korea?		”Yhden kerran oli jokin pieni mielenosoitus ja host-sisko sanoi, että huutelivat jotain Pohjois- ja Etelä-Koreasta. Ainut kerta, jolloin kuulin asiasta.”
4.    Väkivaltaa, levottomuuksia?		Kysymys on Etelä-Korean kävijälle absurdi.  (Tämän tiesin ennakkoon, koska sisareni poika sanoi, että hän ei koskaan pelännyt mitään Soulissa 9 kuukauden vaihdon aikana, mutta ei uskaltaisi mennä Helsingin rautatieasemalle yöllä.)
5.    Toimiiko internet?		”Äitiiii!! Tämä ei ole mikään Pohjois-Korea.” ( Viestit ja puhelut kulkivat WhatsAppin kautta. Välillä oli minulla aikainen herätys kun heräiltiin yhtä aikaa ja tytär heti soitti herättyään. Suomessa kello on 6 tuntia jäljessä.