Meitä on kuusi sisarusta. Olemme syntyneet 50-70 -luvuilla, 11 vuoden välein. Olemme kaikki erilaisia. Kun äitini ja yksi sisaristani käväisi pikavierailulla, ajattelin että nyt täytyy alkaa koota sisarten viisauksia. Mitäs sitten tämän vierailun myötä opin?
Toiseksi nuorin sisaruksistani on viime aikoina muuttanut perheensä kanssa useampaan kertaan. Vesivahinkoa ja remonttia. Hän on harjaantunut heittämään roskikseen ja kierrätykseen tarpeettomia tavaroita.
Minulla taas on ongelmana se, että kiinnyn kaikkiin hankintoihin: en raaski heittää lasten tai omia vanhoja (lue: pieneksi jääneitä) vaatteita pois. Mietin tätä asiaa ja tajusin, että olen kehittänyt jonkinlaisen tunnesiteen noihin tavaroihin. "Tätä paitaa lapseni käytti, kun aloitti koulun" jne. Aivan kuin voisin pitää nuo ajat lähelläni noiden vaatteiden myötä.
Sisareni huomasi nopealla silmäyksellä tämän "ongelmani" ja koska hänellä oli pari tuntia ylimääräistä aikaa, hän pyysi jätesäkkiä ja alkoi työn. Yksi täynnä oleva laatikkoa "kaikkea tarpeellista" tyhjeni nopeasti. Äitini - sodanjälkeisessä niukkuudessa lapsuutensa eläneenä - tyytyi kauhistelemaan kaikkea poisheittämistä, tai ehkä ennemminkin kaikkia tarpeettomia hankintoja, ja kantoi ylimääräiset tavarat roskikseen.
Sisarellani olisi loistava tulevaisuus Personal Organizerina!
Saatoin vieraat junalle, sisarviisaudesta oppineena päätin kartuttaa UFFen myymälöiden valikoimaa ja lakata rakastamasta kaikkia rättejäni :).
Minä ajattelin joskus vuoden 2005 puolessavälissä jostain "rakkaasta" esineestä, että entä jos sen esim joku varastais, ettei mulla ois sitä enään. Miten minä pärjäisin ilman sitä. Ja tammikuu 2006 sitten vei sen ja suurimman osan kaikista niin tärkeistä (turhista) säilytetyistä tavaroista. Ja silloin huomasin, että ne muistot ja tärkeät asiat on muualla, kuin niissä kaikissa tavaroissa. (Ja voi kun sitä rompetta tulee koko ajan lisää). Kyllä ne muistot on sydämessä ja läheisissä ihmisissä. :)
VastaaPoista