Pyörällä Yxpihlajaan.

Suomen kesä on vaihteleva. Ulkona on hiostavan kuuma. Sisällä pidetään lämpötila sopivana. Joidenkin mielestä liian kylmänä. Minua paleli. Pyöräilyvermeet päälle. Punainen anorakki, kukkahousulegginsit, tennissukat ja grogsit.  Ajattelin, että lähden vähän nostamaan omaa lämpötilaa ja otin pyörän alle. Voisin käydä vaikka Ykspihlajassa katsomassa meidän venettä. Sahaa lähestyessä alkoi kuulua musiikkia. Katson tarkemmin. Siellä oli porukkaa istumassa penkeillä. No menempähän minäkin lepuuttamaan jalkojani välillä porukan jatkoksi. Siellä harjoiteltiin. 

Aloin kuunnellessa vaivihkaa silmäillä muuta yleisöä. Arppa, Anna A, Olavi Uusivirta jne. Oho, mä siis ainut Oikea yleisö!!! Illalla klo 20 oli alkamassa varsinainen konsertti, nämä oli sound Tsekki eikä kukaan mitään lippuja kysellyt eikä ajanut pois kuuntelemasta, ihan niin ku olisin aina siinä istunut. 

https://www.youtube.com/watch?v=5YVTSCCb72c

Argentiinan pihvit

Mitä tulee mieleen Argentiinasta ja naapurimaasta Brasiliasta? Mehevät pihvilihat? Ennen lähtöäni kävin hammaslääkärissä ja kerroin, että olen lähdössä Argentiinaan. Ei siis mitään pitkiä hammashoitoja kiitos! Hammalääkäri kysyi, menetkö syömään pihviä. Olihan sekin ajatuksissani.

Minä haluan Suomessa (sisäfile)pihvini mediumina, ilman mitään sitkaleita. Tai sitten tartarina. 

Hämmästyin, kun tätä juttuani varten luin maiden lihankulutusta. Tosin uusimmat tilastot olivat vuodelta ---

Argentiinan normaalikaupoissa ei näy pihvilihoja. Köyhä maa vie parhaat palat rikkaisiin maihin.  Ushuaian paikallisessa marketissa lihatiskillä oli yksi luinen lampaankylkipala. Ei muuta. Kylmätiskistä sai pakastettuja kanoja. Eivät olleet enää pakasteita, vaan sulaneita, nesteet valuivat pitkin lattiaa, mutta niitä perheet kassalle kantoivat.

Reissun yksi parhaista ruuista syötiin Patagoniassa. Lammasta. 

Patagoniassa tuli nälkä näyteikkunan takana. 

 

La Boca Buenos Aires

Buenos Airesissa on helppo liikkua bussilla. Ne liikkuvat nopeasti ja se on tärkeää, sillä noin 4 miljoonan asukkaan ydinkaupungissa matkat saattavat olla pitkiä. 

Lähdimme kerran kävelemään 30 asteen helteessä EcoParkin eläintarhakierroksen jälkeen. Eläintarhan alue on 18 hehtaaria. Ihan kaikkia kolkkia emme kiertäneet 😄. Tarkoitus oli vain piipahtaa tuolla odotellessamme lounaspaikan aukeamista. 

Tyttäreni pohti, että jaksankohan kävellä takaisin lounaspaikalle EcoParkin toiselta sisäänkäynniltä.  No, miten kaukana? Seuraavassa korttelissa. No kyllähän minä "seuraavaan kortteliin" jaksan kävellä. Siis jalkaa toisen eteen. 

Puolen tunnin kävelyn jälkeen kuumalla asfaltilla saunalämpötilassa aloin kysellä, että joko ollaan lähellä. "Seuraava kortteli" häämötti muutaman kilometrin päässä. 

Opin, että korttelit ovat Buenos Airesissa kilometrien mittaisia. Otimme taksin lennosta. 

Kaupunkikierrokselle lähdimme siis busilla. Onneksi minulla oli reissulla tytär matkaoppaana, en muuten olisi kyllä löytänyt heti - tai koskaan - oikeaa bussia ja reittiä - mihinkään.  

 

Upeiden modernien pilvenpiirtäjien, vanhojen historiallisten rakennusten ja suistorantatien maisemien jälkeen tulimme La Bocan kaupunginosaan. 

1800-luvulla Argentiinaan rakennettiin hienoja rakennuksia. Eurooppalaisten piirustusten mukaan.

Eurooppalaisia vaikutteita

Kuvassa ylhäällä näkyy Rio del Plata (Hopeajoki) joen suistoa. Matalaa vettä, täynnä kasvustoa. Rio Platan valuma-alue muodostaa noin neljänneksen Etelä-Amerikan mantereen pinta-alasta ja se on Etelä-Amerikan toiseksi suurin valuma-allas (Amazonin altaan jälkeen) ja yksi maailman suurimmista. Koska kaatopaikkoja rannoilla on paljon, taitaa olla myös yksi suurimmista viemäreistä, joka laskee moskansa Atlantiin. 

La Bocan satamakaupunginosa on yksi Buenos Airesin vanhimmista ja tunnetuimmista alueista. 

La Bocan tyyli periytyy 1800-luvulta, jolloin työväenluokkaan kuuluvat siirtolaiset asettuivat alueen ahtaisiin majataloihin. He koristelivat asumuksensa kirkkain maalein, joita sataman telakoilta oli jäänyt ylimääräisiksi. 

Tuossa ylhäällä on parveke vähän vaarallisen näköinen.... Parveke on itseasiassa tippunut alas. 

Telakoilta ylijääneillä maaleilla koristeltuja asuntoja.

La Bocassa on La Bombonera -stadion, joka on jalkapalloseura Boca Juniorsin kotiareena.

 Tältä stadionilta esimerkiksi Maradona ja Tevez ovat aloittaneet uransa. 

La Bombonera -stadionin alueen muraaleja.

Messin kuviin törmäsi monessa paikassa.

La Bocan parvekkeilla voi ottaa kuvia idoleista: Maradona.

Messikin oli paikalla.

Evita ja Juan myös paikalla. Politiikan "kolmas tie".

La Bocan yhdellä terassilla pääsimme ihastelemaan tangotaitureita.

Pientä huikopalaa kera maukkaan makeansuolaisen hillon.

Ja tämän jälkeen taas seuraavaan Michelin-listan paikkaan miettimään maisteltavaa!

Kuningasrapuja ja ostoksia Ushuaiassa

 

Pingviinisaaren matkan jälkeen oli aikaa kierrellä Ushuaian kaupungilla ennen kuin kalaravintola aukeaisi klo 19.00 illalla. 

Ushuaia, Malvinas-saarten (jotkut käyttävät nimeä Falklandin saaret) pääkaupunki

Paluumatkalla pingviinisaarelta oppaamme suositteli kalaravintolaa. Täällä paikan omistaja itse pyydystää kalat ja äyriäiset. Hyvällä tuurilla (ja tuulella) tarjolla olisi kuningasrapua. Kunigasrapu on suurimpia tunnettuja niveljalkaisia ja voi olla kymmenenkin kiloa painava.  Sitä siis jonottamaan....

Ravintola aukesi klo 19.00 ja ajattelimme nälkäisinä olla paikalla ajoissa. Viisi minuuttia yli avaamisajan ei ole ajoissa oloa! Parinkymmenen ihmisen jono ulkona, paikka oli jo täynnä. Ja niitä paikkoja oli vain kolmisenkymmentä. Ensimmäinen kattaus siis menossa. Tunninverran siinä kylmässä  värjöttelimme, kun ensimmäiset ruokailijat alkoivat tulla ulos. 

Odottamista motivoi se, että ravintolan ikkunat olivat isoja ja ilman verhoja. Näimme siis kun tarjoilijat kantoivat pöytiin valtavia mereneläväannoksia! Oli kuningasrapujakin tarjottimilla! Samalla opimme, miten nuo kovakuoriset nilviäiset saa avattua niin, että pääsee nauttimaan ravunlihasta. Tukevilla saksilla!

Jonottaessa aika kului arvuutellessa puheen perusteella, että mistä päin muut jonoilijat olivat. Erilaisia englannin murteita: Pohjois-Amerikka, Australia, Brittein Saaret, Saksa, Sveitsi ja Kiina?

Meidän takana olevat pariskunta kiinnostui meidän kielestämme ja kysyi, mistä olimme. Olivat veikkailleet Venäjää tai jotain Itä-Euroopan maata. 👀

Heistä toinen oli Shanghaista ja toinen Costa Ricasta. Costaricalainen kyseli kiinnostuneena, että mitenkäs siellä Suomessa, olemmeko huolestuneita tilanteesta... Sanoimme, että Naton vuoksi vähän tuvallisemman tuntuista. Ja samalla ihmettelin, mistä hän tiesi tilanteestamme. 

Kertoi olleensa Kööpenhaminassa töissä ja työnsä puolesta on seurannut Euroopankin tilannetta. Shanghailainen oli ollut konsulttitehtävissä New Yorkissa ja piti nyt taukoa töistä. Mietiskeli, että josko viipyisi vähän aikaa Burenos Airesissa. Koska tyttäreni tunsi hyvin kaupungin, yhteystietoja vaihdettiin. Ja vierailukutsu on myös Costa Ricaan. 

Ja päästiin sitten ravintolan lämpimään puolentoista tunnin jonottamisen jälkeen.

Aiolia (hyvin miedon makuista tuolla päin) ja patonkia. Tuossa ylhäällä rapusakset.

Meren eläviä alkupalana monessa muodossa.

Päädymme vierekkäisiin pöytiin noiden jonossa tapaamiemme uusien tuttavien jälkeen. He pääsivät tekemään tilauksen meitä ennen. Eihän tuolla epäreiluudella (heheh) muuten olisi ollut väliä, mutta he saivat viimeisen kuningingasravun 😭. Me sitten otimme seuraavan ravun.

Oli tässäkin ravussa syömistä!

Jälkiruuaksi suklaalla päällystettyä Calafatemarjajäätelöä.

Ja ennen kämpille menoa kävimme suklaakaupassa. Jopa parempaa kuin Leonidas!

Tämä tarina ei etene kronologisesti. Mutta mieluummin ekaks ruokaa kuin kylmiä kuvia.

 

Minä ja hän. Kuningaspingviini. 

Tulimaassa ei kesälläkään lämpötila nouse yli + 10 asteen.
Untuvatakin alla siis reilusti vaatetta. Ei kannattanut villapaitaa jättää Helsinkiin 😂

Pitihän se T-paita sieltä ostaa!

Ushuaija on hieno kaupunki siellä(kin) voisin asua!

 

 

Pingviinisaarella

 

Matka Ushuaian kaupungista pingviinisaarelle alkoi
bussilla kiertäen ja kivuten Andien eteläosan
vuoria valtatie 3:sta pitkin.

Vuorten notkoissa oli harvakseltaan rakennuksia.
Asutus oli keskittynyt Ushuaian kaupunkiin. 

Pingviinien asuttamalle Martillo-saarelle pääsee Ushuaijasta vajaan kahden tunnin bussimatkan ja 15 minuutin merimatkan kautta. 

Löysin netistä kuvan tuosta meidän merialuksesta.

En tiedä, onko sallittua kopioida tuo kuva heidän nettisivuiltaan, mutta otan riskin. Tuohon paattiin pääseminen oli meikäläiselle yksi haaste. Minä en ole tuossa kuvassa. Mutta voisin olla... Kun nuo keittiöportaat tuotiin avuksi, niin vähän ajattelin, että mitenkäs nyt....

Patagoniassa ja noilla seuduilla turistit ovat yleensä sellaisia hoikkia hyväkuntoisia vaeltajia. Tuonne pitäisi siis päästä. Menin muiden perässä. Loikkivat siitä suorilla jaloilla ponnistaen tuon reunan yli. Minä perässä. Ihan ei reisien voimat riittäneet ponnistukseen. Retkioppaamme pelasti vetämällä meikäläisen tuonne paatin puolelle. Siinä minä heiluin eestaas. Vaihtoehtona lentää selälleen takas tuonne rantaan. Kauhu oli oppaankin katseessa. Paluumatkalla retkiopas ehdotti, että mene ensin tuohon istumaan ja siirrä jalat sitten laidan yli. Oli hän selvästi tätä jo miettinyt. 

Meitä oli kahdenkymmenen hengen ryhmä eri puolilta maailmaa pikkubussissa. Ja tuossa veneessä. Matka oli pitänyt varata jo hyvissä ajoin. Silti on sattumaa, toteutuuko retki. Tulimaassa Atlantin tuulet puhaltavat "aina".  

Tämän puolijäykän kumiveneen kyydissä kovalla penkillä selkänikamat olivat kovilla. 

Pelastusliivejä ei ollut. Airoja oli varmuuden vuoksi. Onneksi moottori ei sammunut. Tuossa merenkäynnissä airoilla ei olisi tehnyt mitään.

Edellisenä päivänä suunnitelmissamme ollut saaristoristeily merileijonia ihmettelemään peruuntui kovan tuulen vuoksi. 

Me onnistuimme saamaan paikat PiraTour Tarvelilta. Tämä on ainut matkanjärjestäjä, jolla on oikeus nousta maihin saarelle tutustumaan pingviineihin ihan lähietäisyydeltä. Isommilla veneillä pääsee katsomaan vain paatista käsin alueen saaria. 

Pingviineillä oli oma uimaranta.
Muutoin viihtyivät ylempänä saarella, jossa olivat pesäkolot.

Retkioppaamme kysyi tyttäreltäni: Saanko ottaa kuvan sinusta ja
tulevasta anopistani? Olisi pitänyt tallentaa muisto tuosta
vävyehdokkaasta, mutta tuo kosinta hämmensi....

Pingviinit ovat herkkiä eläimiä. Retkellä olikin erilaisia sääntöjä. Esimerkiksi aina piti liikkua joukossa. Pingviinit kokevat yksittäisen kulkijan uhkana ja saattavat muuttaa.  Tältä pingviinisaarelta linnut hävisivät muutama kymmenen vuotta sitten. Nimittäin paikallinen lammasfarmari piti tuhatpäistä lammaslaumaa saarella. Ei ollut tilaa linnuille ja lampaille. 

Yhtenä talvena saarelle satoi metreittäin lunta ja lampaat kuolivat. Lammasfarmarin oli kehitettävä uusia tulonlähteitä. Sitä löytyi mm. matkailusta. Lammasfarmia ei kannattanut nostaa uudestaan jaloilleen, oli sen verran kannattamattomaksi käynyt puuha. Ja pingviinit palasivat. (Faktatarkistusta ei ole tehty, mutta vaihtelevia voivat säät alueella olla.)

Paluumatkalla saarelta tutustuimme tämän entisen lammasfarmarin pihapiiriin. Suvun entinen hulppea päärakennus toimi museona. Useampikerroksinen rakennus oli rahdattu 1900-vuosisadan alussa Britanniasta. Lähistöllä olivat suvun nykyisin käytössä olevat pienemmät talot. Vanhaan talousrakennukseen oli rakennettu turisteille vessat. Lisäksi alueella oli museo, jossa pääsi tutustumaan.... 

Oli lubiineja, mansikoita ja kaikenlaisia yrttejä. 

Rannalle ajautuneita kalojen nikamia.

Tämä Buenos Airesissa opiskeleva tuleva lääkäri oli
 kesätöissä putsaamassa ja tutkimassa kalojen luita ja  opastamassa turisteja.
Perusta oli kotoisin kun juttelimme.  

What you learn is yours forever. 
Se mitä opit on sinun ikuisesti. 
Tulimaan viisaus lahjaksi. 

El Calafaten kaupunki ja Perito Morenon jäätikkö

Buenos Airesin ja Uruguain + 30 asteen kesähelteestä lähdimme kohti Patagonian kesää ja El Calafaten kaupunkia. Patagonian kesäilmat ovat lähempänä Suomen "normaaleja" kesäsäitä. Ihan hyvä oli, että en jättänyt villapaitaa ja talvitakkia Helsingin lentoaseman säilytykseen. Niitä tarvittiin monta kertaa.

 

Matkan pituus lentämällä Buenos Airesista El Calafateen on vähän yli 2.000 km. Argentiinassa on ollut rautatieverkko, on oikeastaan edelleenkin, mutta yksityistämisen jälkeen rataverkko rappeutui ja kaipaa kunnostusta. Nykyisin rataverkosto on taas valtiollistettu, mutta rahaa kunnostamiseen ei ole. Toinen vaihtoehto olisi siis bussi tai tietysti oma auto. Maan sisäiset lennot ovat edullisia, muutamalla kympillä (euroissa) pääsee paikasta toiseen. 

 

El Calafaten lentokenttä on Lago Argentina -järven rannalla. 

El Calafate on nopeasti kasvanut kaupunki Patagonian luoteisosassa. Vuoden 1991 (väestölaskenta) muutaman tuhannen asukkaan keskittymästä on kasvanut yli 25.000 asukkaan kaupunki. Vauhtia kehitykseen on antanut Los Glaciaresin kansallispuisto Perito Morenon jäätiköineen ja mm. El Chaltenin suosittu vaelluskeskus sekä tietysti lentokentän avaaminen vuonna 2000. Oma vauhdittajansa kehitykselle on ollut El Calafatessa asuvan Cristina Fernández de Kirchnerin valinta maan ensimmäiseksi vaaleilla valituksi naispresidentiksi vuosille 2007-2015.

Mukava, kotoisa hotellimme El Calafatessa.

Näkymää hotellimme ikkunasta. Calafatessa sataa harvoin. Vuorten keskellä on pääasiassa vain kuivaa heinäaroa. Peltiä on katteena monessa rakennuksessa, muuallakin kuin katolla.

El Calafate on monelle turistille tukikohta, josta lähdetään retkille kansallispuistoon ja jäätiköille. Hotellista saa mukaansa halutessaan eväspaketin muutaman euron hinnalla.  Retkibussit kiertävät hakemassa lähtijät hotelleista. 

 

Sadan kilometrin matkalla läpi kuivan aromaan kiertäen Lago Argentinon järveä ja vuoria kohti kansallispuistoa ei montaa asutusta näe. Pari "korpihotellia" ja muutama muu asutus. Puolet autioituneita raunioita. Maaseudun autioituminen on globaali ilmiö. 
 

Espanjaa, ranskaa, saksaa, englantia puhuva oppaamme kertoi, mihin ollaan menossa. 

 

Jäätikkö lähestyy....

Eväät esiin!

Seuraava etappi onkin El Chaltenin vaelluskeskus. Siellä pari yötä hostellissa. Matka tehdään paikallisbussilla. Jäätikön tutustumiseen olisi ollut tarjolla vielä toinen päivä paatin kyydissä. Päätimme kuitenkin, että kun aikaa on rajoitetusta, niin lähdetään El Chalteniin. Siitä lisää jossakin seuraavissa postauksissa. Päätös oli oikea, vaelluspaikka oli taas oma unohtumaton kokemuksensa. 

Vettä satoi, mutta ei se yhtään tunnelmaa vaelluksella haitannut. Vähän kylmää oli, alle +10 ja vaatteet märkinä. Onneksi hostellissa oli lämmintä kylpyvettä ja kuumat patterit!