Pingviinisaarella

 

Matka Ushuaian kaupungista pingviinisaarelle alkoi
bussilla kiertäen ja kivuten Andien eteläosan
vuoria valtatie 3:sta pitkin.

Vuorten notkoissa oli harvakseltaan rakennuksia.
Asutus oli keskittynyt Ushuaian kaupunkiin. 

Pingviinien asuttamalle Martillo-saarelle pääsee Ushuaijasta vajaan kahden tunnin bussimatkan ja 15 minuutin merimatkan kautta. 

Löysin netistä kuvan tuosta meidän merialuksesta.

En tiedä, onko sallittua kopioida tuo kuva heidän nettisivuiltaan, mutta otan riskin. Tuohon paattiin pääseminen oli meikäläiselle yksi haaste. Minä en ole tuossa kuvassa. Mutta voisin olla... Kun nuo keittiöportaat tuotiin avuksi, niin vähän ajattelin, että mitenkäs nyt....

Patagoniassa ja noilla seuduilla turistit ovat yleensä sellaisia hoikkia hyväkuntoisia vaeltajia. Tuonne pitäisi siis päästä. Menin muiden perässä. Loikkivat siitä suorilla jaloilla ponnistaen tuon reunan yli. Minä perässä. Ihan ei reisien voimat riittäneet ponnistukseen. Retkioppaamme pelasti vetämällä meikäläisen tuonne paatin puolelle. Siinä minä heiluin eestaas. Vaihtoehtona lentää selälleen takas tuonne rantaan. Kauhu oli oppaankin katseessa. Paluumatkalla retkiopas ehdotti, että mene ensin tuohon istumaan ja siirrä jalat sitten laidan yli. Oli hän selvästi tätä jo miettinyt. 

Meitä oli kahdenkymmenen hengen ryhmä eri puolilta maailmaa pikkubussissa. Ja tuossa veneessä. Matka oli pitänyt varata jo hyvissä ajoin. Silti on sattumaa, toteutuuko retki. Tulimaassa Atlantin tuulet puhaltavat "aina".  

Tämän puolijäykän kumiveneen kyydissä kovalla penkillä selkänikamat olivat kovilla. 

Pelastusliivejä ei ollut. Airoja oli varmuuden vuoksi. Onneksi moottori ei sammunut. Tuossa merenkäynnissä airoilla ei olisi tehnyt mitään.

Edellisenä päivänä suunnitelmissamme ollut saaristoristeily merileijonia ihmettelemään peruuntui kovan tuulen vuoksi. 

Me onnistuimme saamaan paikat PiraTour Tarvelilta. Tämä on ainut matkanjärjestäjä, jolla on oikeus nousta maihin saarelle tutustumaan pingviineihin ihan lähietäisyydeltä. Isommilla veneillä pääsee katsomaan vain paatista käsin alueen saaria. 

Pingviineillä oli oma uimaranta.
Muutoin viihtyivät ylempänä saarella, jossa olivat pesäkolot.

Retkioppaamme kysyi tyttäreltäni: Saanko ottaa kuvan sinusta ja
tulevasta anopistani? Olisi pitänyt tallentaa muisto tuosta
vävyehdokkaasta, mutta tuo kosinta hämmensi....

Pingviinit ovat herkkiä eläimiä. Retkellä olikin erilaisia sääntöjä. Esimerkiksi aina piti liikkua joukossa. Pingviinit kokevat yksittäisen kulkijan uhkana ja saattavat muuttaa.  Tältä pingviinisaarelta linnut hävisivät muutama kymmenen vuotta sitten. Nimittäin paikallinen lammasfarmari piti tuhatpäistä lammaslaumaa saarella. Ei ollut tilaa linnuille ja lampaille. 

Yhtenä talvena saarelle satoi metreittäin lunta ja lampaat kuolivat. Lammasfarmarin oli kehitettävä uusia tulonlähteitä. Sitä löytyi mm. matkailusta. Lammasfarmia ei kannattanut nostaa uudestaan jaloilleen, oli sen verran kannattamattomaksi käynyt puuha. Ja pingviinit palasivat. (Faktatarkistusta ei ole tehty, mutta vaihtelevia voivat säät alueella olla.)

Paluumatkalla saarelta tutustuimme tämän entisen lammasfarmarin pihapiiriin. Suvun entinen hulppea päärakennus toimi museona. Useampikerroksinen rakennus oli rahdattu 1900-vuosisadan alussa Britanniasta. Lähistöllä olivat suvun nykyisin käytössä olevat pienemmät talot. Vanhaan talousrakennukseen oli rakennettu turisteille vessat. Lisäksi alueella oli museo, jossa pääsi tutustumaan.... 

Oli lubiineja, mansikoita ja kaikenlaisia yrttejä. 

Rannalle ajautuneita kalojen nikamia.

Tämä Buenos Airesissa opiskeleva tuleva lääkäri oli
 kesätöissä putsaamassa ja tutkimassa kalojen luita ja  opastamassa turisteja.
Perusta oli kotoisin kun juttelimme.  

What you learn is yours forever. 
Se mitä opit on sinun ikuisesti. 
Tulimaan viisaus lahjaksi.