Tulin perjantaina työmatkalta Pohjanmaalta. Takana lähes tuhat kilometriä ajoa muutaman päivän aikana. Sen jälkeen ajoin tyttären Sipoon saaristoon viikonloppua viettämään luokkakaverin perheen kanssa. Toinen lapsista oli jäänyt jo aikaisemmin Hämeeseen mökille. Illalla koiran kanssa suunniteltiin viikonloppua.
Klo 19.00 puhelin soi. Sisareni soitti ja sanoi, että täytyy nyt sinullekin soittaa, vaikka olette kyllä niin kaukana, että ette taida päästä... - Mitähän sieltä nyt on tulossa, ääni kuulosti oudolta.
- Niin, että meillä on häät huomenna klo 16.00. Täällä kotona vihitään. Ollaan haettu kuulutukset jo talvella ja ovat menossa pian vanhaksi. On ollut kaikenlaista kiirettä, ei olla ehditty aikaisemmin vihille. Tänään sitten käytiin kolmen maissa kysymässä papilta, josko ehtisi vihkiä saman tien.
Papilla oli ollut muuta menoa, ja hän oli ehdottanut, että josko huomenna lauantaina kävisi. Vaikka iltapäivällä neljältä. No kyllähän se sopi. Ei muuta kuin häitä järjestämään! Vuorokauden varoitusajalla.
Mietin aikataulua. Ajomatkaan menee vajaa kuusi tuntia. Tytär pääsee veneellä aamulla klo 10:ksi satamaan. Jonkun pitäisi tuoda poikani mökiltä matkan varrelle, poiketa emme ehtisi. Täytyisi tankata ja laittaa eväät valmiiksi jo perjantai-iltana. Yhtään viivytystä ei aikataulu kestäisi.
Matka sujui suunnitelmien mukaan, ehdimme vielä vaihtaa äitini luona hieman juhlavammat vaatteet ja sitten hääpaikalle.
Hienot olivat juhlat, kaikki lähimmät sukulaiset ja ystävät olivat paikalla. Aurinkoinen sää suosi, hääväkeä varten oli lainattu nuorisoseuran penkit ja ne oli aseteltu kesäkeittiön edustalle.
Tunnelma oli rento. Sulhanen oli avoin jaloin, shortsit jalassa. Rennot asut oli muillakin: kukaan ei ollut ehtinyt laihduttaa itseään mahtumaan juhla-asuihin. Kakun sijasta paistettiin lättyjä, päälle tuoreita mansikoita.
Hääväki sai lähtiessään vielä lahjan: morsian oli pyytänyt sulhasta hakemaan kaksi laatikollista viiniä, puna- ja valkoviiniä. Hanapakkausta oli tarkoittanut. Sulhanen oli vähän miettinyt komennusta, mutta ajatellut, että kun kerran Pohjanmaalla ollaan, niin varmaan pitää sitten laatikollinen molempia tuoda. Puolloja oli sitten kaksi laatikollista. Saatiin pullo kainaloon lähtiessä.
Eikä tarvinnut pappiakaan jännittää. Eläkepäiviä kylällä viettävä rovasti tunsi kaikki ennestään ja halusi tietää kuulumiset. Ja samalla muisteltiin vanhoja aikoja. Puheissa todettiin, että kysymyksessä on todellinen rakkausavioliitto. Olihan pariskunta ehtinyt olla yhdessä jo 16 vuotta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti